VAFT jury 2022
Sasha Huber

Valitsin ensimmäistä kertaa teoksia videotaidefestivaaleille. Oli ilo päättää 2021 ja aloittaa uusi vuosi katsomalla monia upeita ehdolla olevia teoksia taiteilijoilta ympäri maailmaa yllättyen näkemästään ja kuulemastaan. Pohdin, tulevatko teokset käsittelemään tätä ennennäkemätöntä ja uuvuttavaa pandemia-aikaa, jota olemme eläneet vuoden 2020 alusta lähtien. Ei todellakaan ollut yllätys, että tilanne on saanut osan taiteilijoista reagoimaan ja innostanut heitä ilmaisemaan kokemuksiaan tästä ajasta. Syvennyttyäni eri videoteoksiin pyrin huolehtimaan siitä, että saisin koottua yhteen mahdollisimman laajan kokonaisuuden taiteilijoita ja teemoja. Näkemäni perusteella määrittelin neljän näytöksen teemoiksi Decolonize Your Mind, Surviving Life, Mental State ja Moving Bodies.

 

Liikkuva kuva on 1960-luvulta lähtien inspiroinut taiteilijoita keksimään omia (virtuaalisia) maailmoja kertoakseen tarinoitaan - olivatpa ne sitten henkilökohtaisia, kollektiivisia, fiktiivisiä tai dokumentaarisia, kokeellisia tai arkistomateriaalista koottuja - sekä  luomaan uusia ja odottamattomia merkityksiä yhdistettynä musiikkiin, ääneen, runouteen tai hiljaisuuteen. Liikkuvasta kuvasta on tullut yhä suositumpaa monien meidän kantaessa taskussaan laitetta, joka on tehnyt kuvaamisesta helppoa. Tämä on tarjonnut monille niille, joilla ei aiemmin ollut pääsyä teknologiaan, mahdollisuuden luoda videoita ja elokuvia.

 

Kysyin itseltäni, mikä saa meidät taiteilijat välittämään ajatuksiamme näin kuvin ja äänin? Minulle se on usein ollut tapa dokumentoida ainutkertainen, performatiivinen ja paikkakohtainen toiminta voidakseni jakaa sen myöhemmin maailman kanssa ja tulevaisuutta varten. Se on tapa kuulla ja kuunnella kuvia, lähes ilman mitään rajoja ja kaiken tuntuessa mahdolliselta. Voimme luoda maailman sellaiseksi kuin haluaisimme sen nähdä ja sellaiseksi kuin kuvittelemme sen olevan. Se kutsuu katsojiamme olemaan avoimia tuntemaan ja kokemaan luotuja visuaalisia ja äänien maailmoja, liikuttumaan, unohtamaan hetkeksi oma todellisuus ja tulemaan siirretyksi muualle. Se on tapa astua jonkun toisen kenkiin, katsoa toisin silmin, nähdä maailmaa toisesta näkökulmasta ja ehkä ymmärtää paremmin, miltä tuntuu olla ihminen tai ei-ihminen tässä kompleksissa maailmassa täynnä kaikkea rakkautta, kauneutta, epäoikeudenmukaisuutta ja kauhua.

 

Minusta on taikuutta kokea videotaidetta ja elokuvaa suurelta valkokankaalta tai julkisessa tilassa yhdessä muiden kanssa. Juuri sitä monet meistä ovat kaivanneet, kun festivaaleja ei ole järjestetty, elokuvateattereita on suljettu, kun fyysinen läsnäolomme oli ja on edelleen jossain määrin korvattu virtuaalisella olemassaolollamme, joka toisinaan ottaa vallan ja imee meidät pois tästä aineellisesta, haptisesta ja haisevasta maailmasta. Älkäämme tottuko tähän jollain tapaa passiiviseen elämäntapaan, vaan nautitaan elämästä yhteisöllisesti, mitä varten täällä olemme.